Onnellisempi vuosi 2015! (nr1.)

Vuosi 2015 on alkanut ja tammikuun pohdintoina on ollut  päällimmäisenä muutos. Täytän tänä vuonna 25 maaliskuussa ja pohdin ensimmäiseen ammattiini valmistumisen jälkeen tulevaisuuttani silläkin saralla.

Uuden vuoden aattona pohdin, että minkälaisia lupauksia sitä nyt tekisi… päätin kuitenkin olla lupaamatta mitään. Ajattelin vuoden vaihtuessa, että tänä vuonna yritän yksinkertaisesti parantaa elämääni pitkin vuotta. Tulla astetta onnellisemmaksi ihmiseksi.

Journal of Positive Psychology -lehdessä julkistettujen tutkimuksien mukaan mieliala nousee, kun ihmiset vain yrittivät olla onnellisempia. Tutkimuksen vinkit onnellisempaan elämään ovat: yritä (tee mistä pidät), päämääränä onnellisuus, iloitse pienistä asioista, hymyile ( 🙂 ), tietoisuus (käytä vasenta aivopuoliskoasi), ole kiitollinen, menestys (seuraa usein onnellisia). Hyviä ohjeita jokainen.

– Kaikkien aikojen hienoin löytö on se, että ihminen voi muuttaa elämäänsä muuttamallaan asennettaan, psykologi William James kertoo Huffington Post -lehdelle.

Sattumalta televisiosta tulee tällä hetkellä “Ensitreffit alttarilla”. Tässäkin ohjelmassa kuusi rohkeaa ihmistä päättivät ottaa askeleen parantaakseen tai petratakseen omaa onnellisuuttaan. Kolme paria tutustuvat toisiinsa nurinkurin: tapasivat toisensa omissa häissään ja tutustuvat toisiinsa viiden viikon ajan ennen kuin päättävät tulevaisuudesta.

Tänä vuonna juuri tälläinen omasta elämästä otteen nappaminen ja suitsien vetäminen oikeaan suuntaan on ollut nimenomaan itsellänikin tarkoituksena.

Mites teillä, teittekö uuden vuoden lupauksia? Miten niiden toteuttaminen on käynnistynyt?

– Mirva

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s